Niin sitä päästiin sisämaasta taas merenrantaan ja Nizzaan. Olimme perillä yhdeksän aikoihin pitkän junamatkan jälkeen. Tähän mennessä ollaan jo opittu hankkimaan hostelli läheltä juna-asemaa ja melko nopeasti sen löysimmekin. Kiitos ilmaisen wlanin, mitä ei tosiaan Italian puolella niin vaan saanutkaan. Hostellissa törmäsimme samantien Australialaiseen kaveriin ja loput olivat enimmäkseen jenkeistä ja kanadasta. Taas. Näyttää olevan todella yleistä tulla kiertämään vanhaa mannerta. Useimmiten ovat tulleet pelkällä menolipulla ja ovat niin kauan kuin rahat riittävät, usein kuukausia.
Nizzan kohdalle sattui hieman pilvisempi sää. Olimme varanneet hostellista kaksi yötä, joten reissu jäi hieman lyhyeksi. Alkuperäinen suunnitelma oli olla perjantaista sunnuntai-iltaan asti ja ottaa yöjuna kohti Pariisia, mutta päätimmekin poiketa Annecyssa kaverin luona. Sunnuntai menikin lähes kokonaan matkustaessa.
Lauantaina iltapäivällä otimme bussin alle ja maksettuamme 1,5e per suunta pääsimme Monacoon. Ja se onkin jo melkoine mesta. Ei ole missään paikassa haissut raha näin pahasti. Liikenteessä vilisee lähes pelkästään ökyautoja ja satama on täynnä jahteja. Hieno kokemus kieltämättä ja laittoi taas ihmisten vaurauden uusiin mittasuhteisiin. Kuinka paljon joillain sitä fyffeä voikaan olla.
|
Monacon kasinolla |
|
Ostari |
Sunnuntai meni tosiaan matkustaessa noin kahdeksan tuntia. Juna suuntasi aluksi Marseilleen, jossa ehdimme syödä konditoriasta suolaisen crepesin ja vielä kunnon kakkupalan siihen päälle. Olin etukäteen kuullut, että Marseille on saastainen paikka. Reilun tunnin kävely keskustaan päin ja takaisin todisti nämä väittämät todeksi. Roskia, graffiteja ja kodittomia ihmisiä tuli vastaan parisataa metriä asemalta poistuttaessa.
|
Nizza |
|
Marseille |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti